Olipas jälleen kerran loistavanlaatuinen kuva..
Idea kuitenkin käy selville. Minä tykkään kovasti laitella hiuksia, niin omiani kuin muiden. Toisinaan omien hiuksien laittaminen on rasittavaa, sillä takaraivoon on hieman huono näköyhteys, vaikka olisi silmät selässäkin. Teen usein lettejä, koska ne näyttävät kivoilta ja ovat todella nopeatekoisia aamuina, jolloin tulee kiire tai ei muuten vain jaksa (eli noin viisi kertaa viikossa). Olen tänään menossa laulamaan Kuortaneelle, joten sen kunniaksi väkersin itselleni letin. :) Eipä se edes juuri näykkään tuossa, hienoa Jenna.
Tänään meillä alkoi uusi jakso, eikä auta kuin taputtaa itseään olalle siitä hyvästä, että lukujärjestys on ollut laittoman täysi kaksi ensimmäistä vuotta. Nimittäin tässä jaksossa minulla on koulua kolmena päivänä kaksi tuntia, yhtentä päivänä kolme tuntia ja yhtenä viisi tuntia. Ei hassumpaa minusta ollenkaan. Totta kai tämä tuo sitten taas omat ongelmansa kouluun kulkemisen kanssa, kun meillä tosiaan linkat kouluun kulkee ainoastaan kolmeen aikaan: kahdeksalta, kahdelta ja neljältä. Odotanko kahteen saakka koulussa, jos viimeinen tunti on ollut kymmeneltä aamulla? Tai jos koulu alkaa puoli kahdelta iltapäivällä, niin menenkö taksilla kahdeksaksi..? Sitä saa miettiä. :D
Olen myös suunnattoman helpottunut kun sain kaikki viime jakson työt palautettua ja sain ne vielä kiitettävinä takaisinkin. :) Äidinkielen kirjallisuusesseestä napsahti 9- ja paljon tuskia tuottaneen biologian tutkielman arvosanaksi tuli 9½. En siis aivan turhaan pakertanut niiden kanssa. Tässä jaksossa aineina on tosiaan pelkästään uskonto ja biologia, joten eiköhän tästä selvitä. Kerrankin voi kunnolla keskittyä yhteeän aineeseen. Mites tämä taas meni niin koulupainotteiseksi..?